Thursday, August 4, 2011

Taina Ala-Ketola, se tyypillinen tarina



Perheenäidin tie pienkaupunki-idyllin arvokiinteistöstä sillan alle oli nopeudessaan dramaattinen. Taina ei kuitenkaan ole yksittäistapaus, hänenlaisiaan on maamme täynnä.

Pyöräily vei Tainan mennessään kauniista kodista, jonka vieressä sijaitsi Suomen modernin arkkitehtuurin helmi. Tyypillisen addiktin tavoin Taina yritti pitkään uskotella itselleen, että tilanne oli täysin hallussa. Palasihan hän aina yöksi kuitenkin kotiin. Mutta pian tämäkin muuttui.

Yhdessä kaudessa Tainan pyöränkäyttö oli riistäytynyt siinä määrin käsistä, että perhekin jäi taakse. Millään muulla ei enää ollut merkitystä kuin uusien kilometrien saamisella. Päivät kuluivat tien päällä, yöt karttaa lukiessa ja uusia reittejä tutkiessa.

Taina Ala-Ketola – järkyttävä esimerkki pyöräilyn vaaroista!

4 comments:

  1. Kævin kurkistamassa blogianne viimeksi tiistaiaamuna; kahden pæivæn aikana næyttææ kertyneen huikea saalis paitsi kilometrejæ myøs kuvia ja tulkintoja tunnelmista. Minua niissæ molemmissa viehættææ erityisesti kuvaaja-kirjoittajan ja piirtæjæ-kirjoittajan hellæ sarkasmi (paino sanalla hellæ). Mukavaa ja antoisaa ja turvallista matkan jatkoa!!! mt

    ReplyDelete
  2. Niin siinä voi käydä ja ku kotiin pääsee niin rupee suunnittelee seuraavaa reissua.

    ReplyDelete
  3. Teidän reissua on ihana seurata! Kirjoitustyyli saa takuuvarmasti hymyn lukijan huulille.

    Tsemppiä, aurinkoa ja myötätuulta koko porukalle!

    -Kata

    ReplyDelete
  4. Yhdyn Katan kommentteihin!
    Terveisiä Tromssasta!
    Lomalaiset Mirka, Sam ja Tainan kummityttö MineaYhdyn Katan kommentteihin!
    Terveisiä Tromssasta!
    Lomalaiset Mirka, Sam ja Tainan kummityttö Minea

    ReplyDelete