Pyöräilijät voitaneen karkeasti jakaa kahteen ryhmään: on heitä, jotka lähtevät liikkeelle hurjaa vauhtia, mutta väsähtävät lounaan jälkeen, ja toisia, jotka aamulla hädin tuskin saavat jäykät jalkansa väännettyä polkimien päälle, mutta kerran lämmettyään voivat polkea vaikka läpi yön. (Lisäksi tietysti on heitä, jotka vain ajavat ja ajavat samaa tasaista kovaa vauhtia kuin jonkinlaiset höyryveturit.)
Eilen ponnistelimme aamulla järkyttävässä vastatuulessa ulos Kantalahdesta M18-tielle vain kohdataksemme erinäisiä tiekylttejä, jotka varoittivat matkustajia jyrkistä ja pitkistä nousuista. Yhdistelmä 6% ja 2,5 km ei juurikaan ilahduta pyöräilijän silmää, vaikka tulemme pohjoisessa varmasti kohtaamaan vielä paljon rajumpia ja pidempiäkin nousuja. Ensimmäisen kahdeksan kilometrin jälkeen Kaisa tunsi olevansa valmis heittäytymään ojaan makaamaan ja jäämään siihen.
Mutta tuuli kääntyi, ylämäkiä seurasivat alamäet, ja päivän kääntyessä illaksi ja metsämaisemien avautuessa upeaksi järvien ja vuorten sinfoniaksi Kaisa tunsi voiman virtaavan lihaksiinsa ja jyrkkenevien ylämäkien kutsuvan häntä kokeilemaan, kuinka nopeasti huipulle voisi kiivetä. Matkamittari näytti 80 kilometriä, ja muut matkalaiset saivat hämmästyksekseen nähdä Kaisan muotoisen pisteen etääntyvän heistä kauas horisonttiin. Joskus jokaisella meistä on hyvä ilta pyörän päällä!
(Ja se, joka ensimmäisenä ehtii mäen päälle, saa tietysti ottaa kuvia muista, jotka puuskuttavat paikalle hänen jälkeensä…)
No comments:
Post a Comment