Seuraava etappi

Pyörät ovat käyneet reissun jäljiltä luottohuollossamme Porvoon Pyöräkeskuksessa ja saaneet puhtaat paperit. Nyt ne odottavat innokkaina eteisessä pääsevänsä pian taas lenkille.

Sunnuntaina Tour de Helsingin polkee ainakin kolme viidestä joukkueemme jäsenestä. Jos tämän blogin lukijoita on siellä paikalla, tulkaa nykäisemään hihasta!

This is what a Finnish man looks like

We can only imagine what the Russian men driving past us wearing their leather jackets, decorated jeans and shiny shoes thought of Leka when seeing him dressed in his blue cow outfit.

But we do know for a fact that it's extremely uncommon for grown men to wear shorts in the East. So Leka can take pride in the fact that he probably managed to shock the locals both with his cycling wear as well as his casual clothing. Not a small feat!

About the importance of maps

On the way to the Norwegian border we were approached by these two guys who had driven their Jeep to Russia from the Czech Republic. They were hoping to find bumpy gravel roads to get some four wheel drive action and asked if they could take a peek at our map. They did have a map of they own, too, but the fact that it had the entire Finland plus some parts of Russia on one A4 page suggested that it may have not contained all the necessary details for conquering smaller roads... We located the road they were looking for but were left wondering if they'd actually be allowed to drive there, as most of the areas West of Murmansk are controlled by the army.

Mitä jos?

Huomaatko hamuilevasi karttakirjaa ja suunnittelevasi pyöräreissua ensi kesälle? Moni on kysellyt, minkälaista treeniä pitkä reissu vaatii, ja pohtinut, riittäisikö oma kunto. Teimme siis matkalaisten kesken pienen gallupin, joka osoittaa, että etenkin loppukesälle ajoittuvaa reissua varten ehtii hyvin kiireisempikin treenata.

Tyylikkäässä lehmäasussaan polkeva Leka oli kevätkauden aikana tavallinen näky Porvoo-Helsinki-tiellä, ja hän onnistuikin keräämään noin 1900 kilometria pyörän matkamittariin jo ennen matkan alkua. Kova treenaaminen kannatti, ja Leka pystyikin vetämään perässään isolla lisälaukulla varustettua todella painavaa peräkärryä, jossa matkasivat kaikki varaosamme sekä kattilat ja kokkausvälineet.

Kaisa innostui talvella uudestaan vanhasta lempilajistaan spinningistä, ja hikoili Porvoon LadyLinella Lina seuranaan. Kaksikko tuumi, että muidenkin kuin reisilihasten treenaaminen olisi varmaankin hyödyllistä, ja kävi myös pumpissa sekä reisi-vatsa-pakara -tunneilla rääkkäämässä koko kroppaa. Salin ulkopuolella Linalle kertyi pyöräilykilometreja noin 1000 ja Kaisalle 1300.

Kaisa harrasti jonkin verran myös talvipyöräilyä nastarenkaisella maastopyörällä, ja kevään ensimmäiset maantielenkit sulalla maalla sujuivat paljon aikaisempaa kevyemmin, kun talvella oli silloin tällöin pyörittänyt polkimia. Tyypillisesti talvilenkki suuntautui tallille, jossa reidet ja korsetti vahvistuvat melkein huomaamatta hevosten kanssa touhutessa.

Taina keskittyi fyysisen harjoittelun sijaan henkiseen valmentautumiseen ja suoritti reissun lähestyessä useita raskaita mentaalisia simulaatiomatkoja kuvitellen kaiken kamalan tapahtuvan. Tämä kannatti: mitkään tiukat tilanteet (mm. paarmojen, hyttysten ja mäkäräisten hyökkäyksiset, märkien vaatteiden päälle pukeminen, kostea teltta, kylmä teltta, kuuma teltta, pyöränkumin puhkeaminen kaatosateessa, loukkaantuminen, suistuminen tieltä ja lähestulkoon rekan alle jääminen, pyörän rikkoutuminen jne.) eivät saaneet Tainaa tekemään U-käännöstä. Eikä siinä kaikki: Taina onnistui (ainakin näennäisesti) säilyttämään mielenrauhan ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät - jos ei heti niin kohta. 

Reissun aikana Tainan pyöräkunto kasvoi huomattavasti ja niinpä varsinainen fyysinen haaste onkin edessä nyt reissun jälkeen: kuinka ylläpitää arkikiireen keskellä tämä huippukunto sekä säilyttää hyvin muodostuneet pyöräilijän pohkeet, jotka korostuvat erityisen kauniisti korkokengissä?

Laura pyöräili ahkerasti ennen reissua ja äimistytti porvoolaiset polkaisemalla Helsingistä Porvooseen ennätysajassa uskollisella maastopyörällään. Pohjakunto oli hankittu lenkkeilemällä päivittäin kolmen koiran kanssa.

Lihaksia on hyvä välillä myös venyttää ja vahvistaa kehon tasapainoa, ja neljä viidestä joukkueen jäsenestä viihtyikin talvella joogamatolla astangaharjoituksien parissa. Tainan nähtiin välillä joogaavan myös matkan varrella. Leka oli parannellut kipeitä polviaan aurinkotervehdyksillä edellisellä reissulla Islannissa, mutta tänä vuonna polvet kestivät pyöräilyä aikaisempaa paremmin.

Hyvästi roskaaminen!

Neljän naisen lähtiessä kuukauden mittaiseen reissuun mukaan on pakko pakata myös jonkin sortin kuukautissuojia. Emme halunneet jättää jälkeemme Venäjän ylitsepursuaviin roskiksiin ja sotkuisille leiripaikoille siteiden ja tamponien vuorta, joten varustauduimme sen sijaan tulevaan verilöylyyn kuukautiskupeilla ja kuppipyyhkeillä, joilla ne saa kätevästi ja nopeasti puhdistettua myös alkeellisemmassa vessassa.

Osa matkalaisista oli jo kokeneita kupittelijoita, osalle kapistus oli uusi. Jos olet harkinnut kupin hankkimista, joukkueemme suosittelee sitä lämpimästi! Tässä todistajanlausuntojamme:

"Minulla oli muutama yksittäinen aikaisempi kokemus kupista, jolloin olin todennut ohivuotoa. Nyt matkakaverit rohkaisivat minua koittamaan vielä uudestaan, ja heidän vinkkiensä avulla homma alkoikin toimia.

Olen todella innostunut kupin toimivuudesta, vaivattomuudesta sekä sen positiivisista ympäristövaikutuksista. Itse kokeilin kuppia juuri reissumme aikana, eli melko vaativissa olosuhteissa kun huomioi ettei saniteettitiloja suinkaan aina ollut ulottuvilla ja pyörilyä oli päivittäin suunnilleen se sata kilometriä. Siteet, tamponit ym vievät myös tilaa matkatavaroiden joukossa (kuten myös loppusijoituskohteessaan kaatopaikalla), ja nyt niistä saattoi hankkiutua eroon lopullisesti."

"Muistan, kuinka teinivuosinani sain noitaisoäidiltäni opastusta ekologiseen kuukautisvuodon hallintaan: hän suositteli tampoonien sijaan rahkasammalta. En ottanut neuvosta vaaria, vaikka aikuiseksi kasvettuani tietoisuus ympäristön kuormittamisesta siteillä joka kuukausi kolkuttelikin omaatuntoa. Pohdiskelin pitkään kuukupin hankkimista saatuani positiivisia kommentteja ympäristötietoisilta ystäviltäni. Ja kun kuukauden mittainen pyörämatka Venäjän metsissä teki tuloaan, päätin toimeentua ja kokeilla. Ja ihastuin ikihyviksi!

Minun on vaikea uskoa, että kuukausittain toistuva siteiden ja tampoonien ostaminen sekä niiden säilyttely milloin minkäkin kassin tai taskun pohjalla (ja niiden olemassa olon muistan yleensä vasta siinä vaiheessa kun istun jo housut kintuissa vessanpytyllä), on taakse jäänyttä elämää. Hiivavaivat ovat myös menneet, mistä olin etrityisen kiitollinen Venäjällä istuessani 30 päivää pyöränsatulan päällä noin kahdeksan tuntia päivässä. Lunette kuukupin pitävyys tuli testattua myös ääriolosuhteissa: lennettyänii pyörän ja perävaunun kanssa ulos tieltä veri valui raajoista ja yäpäästä mutta alapää pysyi kuivana. Huippua!"

"Minulla on kupittelusta kokemusta jo kuuden-seitsemän vuoden ajalta ja joka kuukausi hykertelen iloisena siitä, etten kasvata kaatopaikkojen jätevuoria. Käytän kupin kaverina öisin kankaisia kestositeitä ja yhdistelmä on pomminvarma.

Tähän asti olen aina käyttänyt samaa kuppia ja kuvitellut, että minulla vain on huonot lantionpohjan lihakset, ja siksi kuppi välillä tuntuu valuvan liian alas ja hiertävän. Mutta kun kokeilin pyöräreissun alla ensimmäisen kerran Lunetten pienikokoisempaa kuppia koin ahaa-elämyksen: vanha kuppini olikin yksinkertaisesti liian korkea! Lunetten kuppi on hiukan leveämpi mutta matalampi, ja minun anatomialleni täydellinen. Tunnen, että meillä on edessämme monia hienoja vuosia!"

Stay tuned for more photos!

So we made it back home safe and sound. Now, a few days into recuperating it is time to dig into the archives, sharing with you pictures and tales that might not have made the front page for one reason or another during the journey itself.

We will keep posting in this blog for a while longer, trying also to gather tips and tricks for cycling in Russia. So don't leave just yet.

Lady Luck, have some mercy!

In one of history's most famous speeches Winston Churchill promised his people only blood, sweat, toil and tears. Some seventy years later Taina faces these very promises. This urban lady has been battered and bruised, in what can only be viewed as a mandatory initiation ritual to outdoor life.

From day one Taina suffered as our group's magnet for misfortune. She drove off the road, got badly bruised, went through not one, but three flat tires (the combined number of flats for the rest of the group was one), and had her bike break down during an especially harsh leg. And scored a few more or less controlled touchdowns.

Yet despite all misfortune, she miraculously arose to face each days worth of troubles and heroically crossed the finish line with a smile on her face. As can be seen here.

The medicine cabinet

Living an active life ensures good health and happiness. Occasionally, however, both might need to be augmented with the help of external stimulants.

Camp life

During our journey we camped out probably around two thirds of the journey. Generally we slept right by the road, next to a bridge or by some lake adjacent to the road.

This was one thing we were most warned about when crossing over to Russia. Yet, thanks to either our extraordinary luck, or the fact that the fears people inhibit are mostly exaggerations, we survived without a scratch. No one even remotely bothered us. If you don't count a few guys asking for fishing tips as that. We don't.

In fact, there was no time that any of us would have felt threatened or uncomfortable. At least not by the presence of strangers that is. Cold nights – well, that's a different story.

Also worth mentioning to those looking into a similar trip is the fact that Russia (at least from what we read) has a pretty lax attitude towards camping. No rules or regulations preventing it, and we met with no opposition either in this regard.

So by all means, do camp out – it's cheap (well, free actually), there are really beautiful places close to the roads, if you just bother to look them up. Just remember to gather all your trash, and try to leave the place in a nicer condition than when you arrived. (This, if something is a weakness the Russians themselves suffer from immensely – treating nature as one big trash can.)

Tip of the day – road signs

A cyclist naturally appreciates road signs, giving confirmation that she still is on the right track. Yet here we once again encountered a Russian oddity: where you would have expected or wished for signs no were to be seen. And where you kind of knew where you were (straight road – no intersections to be seen) there was an array of signs every five kilometers.

And in addition to this, the numbers indicating distance seemed to be either completely arbitrary or just plain wrong.

A classic example of this was spotted on our last day in the Murmansk region – on one side of the road there was a sign telling us that the distance to Kirkenes was 43 kilometers, on the other side the same distance measured 32 kilometers.

Also, the policy of to which point distances were given varied greatly. This was mainly an issue when moving closer to bigger towns. Sometimes the distance was given to the edge of the town, at other times to the center. And here a ten kilometer-plus difference could be found. Not a remarkable difference, but one that truly matters to a tired cyclist.

So enjoy the signs, for what they are worth, but bring along a proper map from which you measure distances.

Good morning

Yes, it is a pose. No one was this upbeat before breakfast. No one. Period.

Youth of Today

Kaisa is not great with kids. And this is her own assessment. So when we were carrying our gear into our apartment in Kem, we naturally left Kaisa in the yard to deal with the youngsters.

That they really had no common language didn't slow the kids down one bit. When they came to realize that Kaisa spoke no Russian, they proceeded to communicate in their admittedly very limited english.

Of which the chant "Pepsi–sexy, Pepsi–sexy" was most memorable. Cultural exchange or the downside of globalization? Pick one.

Skulls and bones

Ok, this just had to be included. When I die, I very much would like to have as cool a tombstone as this! Located inside the walls of the Solovetsk monastery.

Graffiti, pt. 3

You might think that I'm obsessed, but I really cannot help but share this little gem with you.

Both innocent and perplexing – "Sam Team, look at the time!" Which might or might not be a tribute to the slogan "Check the time" popularized by Public Enemy in the hey days of rap. Only a bit more polite.

This one straight out of Kandalaksha!

Tired – of course not!

Ever vigilant and always prepared. Like the small pioneers they are. And an answer to the question what the team most likely would be found doing during a day off their bikes.

Only those with a clear conscience sleep well. Right?

2000!

This nice round number made it's appearance while crossing no man's land in Russia. And please note that it is universally agreed upon that each kilometer cycled on the Russian side of the border can be doubled when converting distance to that ridden in any western country.

A power couple

While feeling inadequately protected by her husband, Kaisa sought solace from a local mover and shaker. Seen here in a loving embrace in the café where they met. Some 70 kilometers outside of Murmansk.

Though their affair might have been short, it gave Kaisa much needed emotional fulfillment.

Ympyrä sulkeutuu

Talvipakkasella kokoonnuimme ystävämme kauniiseen olohuoneeseen ottamaan promokuvia matkalaisista juhlahepeneissä. Kaisa, Lina ja Leka palasivat etelään samaa matkaa, eivätkä voineet vastustaa kiusausta käydä istumassa samalle sohvalle, tällä kertaa hieman hikisempinä ja ruskettuneempina.

Päivä 23.

Helsinki-Porvoo
Matkan pituus: 50 km
Sää: Aurinkoa, kovaa vastatuulta

Mitä nyt?

Venäläisten pikkukylien ruokakaupat eivät aina pystyneet tyydyttämään kaikkia kulinaristisia toiveitamme, ja Karjala-opaskirjan lukeminen teltassa käy pidemmän päälle hiukan yksitoikkoiseksi ainoana vapaa-ajan ohjelmana. Siispä matkalaistemme mielessä alkoi pitkillä pyöräilytaipaleilla kehittyä haaveita siitä, mitä kotiin palattua voisi syödä ja tehdä.

Nyt kun melkein kaikki meistä ovat jo päässeet takaisin oman katon alle, voimme paljastaa lukijoille, mitä matkalaiset luultavasti tänä viikonloppuna kotona puuhaavat:

Taina on suunnitellut hankkivansa balettiliput ja pukeutuvansa hienoimpiin hepeneihinsä pitkien kalsarien sijasta. Kaisa haaveili melkein koko matkan mehevästä ruisleivästä, savutofusta ja sitrus-Yosasta. Lauran ja Lekan mielessä pyöri myös ruoka, Laura aikoi suunnata syömään kiinalaista currytofua ja Leka mitä tahansa vihannesta, kunhan se olisi friteerattua.

Mutta Lina istuu hieman apeana muistelemassa puolen litran smetanapurkkeja, kaalipiirakoita ja tattaria eri muodoissaan. Suomalainen ruoka on jotenkin niin… suomalaista.

Roads and roadbikes

All in all, we cycled over 2000 kilometers, and of that amount we estimated that no more than 100 kilometers was sand road. Some of it was a choice we made to avoid a detour of 200 kilometers in the South, some road torn up for construction. But it's quite clear that for this route a mountain bike (recommended to us my many) would've been far too heavy. If we'll ever find ourselves returning to Carelia to really explore all the small villages we might want to reconsider…

Evästauolla

Onni on evästauko aurinkoisena päivänä. Vielä suurempi onni on evästauko aurinkoisena päivänä jäätelöä myyvän kaupan kulmilla. Ja kaikkein suurin onni on evästauko aurinkoisena päivänä huskysafareita järjestävän pariskunnan ja heidän mahdottoman suloisen Jack Russell -terrierinsä seurassa. (Huskyja kuuluu olevan tilalla 25 kappaletta, ja pikkuinen terrieri on tietysti niiden kaikkien johtaja!)

Uusia ja vanhoja ajolaseja

Ajolasit ovat tuiki tärkeä varuste myös pilvisellä säällä, koska ne suojaavat silmiä tuulen pöllyttämältä hiekalta ja autojen nostattamilta roskilta. Jostain syystä ne kuitenkin helposti unohtuvat kahvihetken jälkeen nurmikolle (kuten Tainan lasit) tai putoavat laukusta tielle ja jäävät rekan alle (kuten Linan lasit). Taina löysi uudet jo Petroskoista, Lina taas hankki nämä varsin vauhdikkaat keltasankaiset lasit matkan loppumetrejä varten Kirkenesistä.

Lekan hienot auringossa itsestään tummuvat lasit ovat selviytyneet jo kahdesta reissusta, ja olemmekin tulleet siihen tulokseen, että kannattaa ostaa mahdollisimman kalliit kakkulat, koska silloin niistä tulee myös pitäneeksi hyvää huolta.

Leaving Murmansk

The heavy rains and cold winds had all disappeared when we rolled out of Murmansk in perfect late-summer weather. Laura and Taina decided to take the fast lane back to Finland, and after crossing the bridge we said farewell - only to bump into each other in the evening, having chosen the same spot for our tents. Kaisa, Leka and Lina just arrived there two hours later...

Lauran ja Tainan loppumatka

Heitettyämme hellät ja haikeat jäähyväiset Kolan sillan jälkeen Kaisalle, Lekalle ja Linalle lähdimme etenemään hyvää vauhtia. Kaksi viimeistä pyöräilypäivää Venäjän rajojen sisällä olivat tehokkaita rykäisyjä ja olimme mäkisessä maastossa tyytyväisiä saavuttaessamme 120 km päivätavoitteet. Aikaa jäi iltaisin rauhalliseen leiriytymiseen ja istuskeluun ilta-auringossa upeissa maisemissa. Venäjän Lappi antoi parastaan, säät suosivat meitä ja tuuli oli myötäinen.
 
Idyllin rikkoi viimeisenä päivänä Zapolarnyin tehtaanpiippujen synkeän mustat savuvanat, jotka nousivat esiin tuntureiden takaa kuin ukkospilvet. Myös Nikelin ympäristötuhot olivat pysäyttävä ja lohduton näky. Salamyhkäisen silauksen Venäjän matkailulle tarjosi lopuksi Sputnikin sotilasalueen hampaisiin asti aseistetut sotilaat, piikkilanka-aidat, panssarivaunut, raskas sotakalusto sekä Salaiset Tukikohdat.
 
Venäjän ja Norjan rajalla meitä odotti lamaannuttava kultturishokki: meitä puhuteltiin ystävällisen kohteliaasti ja hymyillen ymmärtämällämme kielellä. Virkailijoiden käytös tuntui niin epätodelliselta, ettemme järkytykseltämme saaneet sanaa suustamme. Rullailimme ihastuttavan maalaismaiseman halki Kirkenesin vuonolle, jonne pystytimme teltan porolauman iloksi ja ihmetykseksi. Tainan poltteleva kaipuu ihmisten ilmoille vei meidät aamulla Kirkenesin keskustaan etsimään hienostunutta kahvilaa ja ihmisvilinää. Perillä kaupungissa meitä odotti suljetut liikkeet ja typötyhjä unisena heräilevä keskusta, sillä emme olleet muistaneet huomioida kahden tunnin aikaeroa... Odotellessamme ovien avautumista saimme onneksi juttuseuraa kahdesta mukavasta italialaisturistista, jotka päämäärättömästi vaeltelivat ympäri aamuauringossa kylpevää keskustaa kuten mekin. Ja tuota pikaa viehko terassikuppila avautikin tajoten meille lattea soijamaidolla.
 
Sen voimin viimeiset 50 km menivät hujauksessa Näätämöön Suomen puolelle. Huristellessamme Lapin kauniissa maisemissa pohdimme mistä löytäisimme sopivan telttapaikan, sillä tarkoituksemme oli viettää yö Näätämössä ja aloittaa paluumatkan teko seuraavana päivänä bussikyydillä. Siinä ajellessamme Laura bongasi sattumoisin bussin, joka oli pysähtynyt tien viereen paikallisen puutavaraliikkeen edustalle. Ja hetken mielijohteessa kurvasimme liikkeen pihaan tiedustelemaan kuskilta kyytiä, sillä Rovaniemellä odottavat sauna ja lämmin ateria häämöttivät jo silmissämme.
 
Kyyti järjestyi tuota pikaa ja ennen kuin huomasimmekaan, istuimme kuskin vieressä jättimäisessä tyhjässä yksityisbussissamme matkalla Ivaloon. Syntyperäisenä lappilaisina kuski tunsi tiet kuin omat taskunsa ja tunsimme olevamme turvallisessa kyydissä pyörinemme. Matkan aikana kuskia kuunnellen suoritimme lyhyen oppimäärän paikallisista verenimijöistä (tarkoittaen hyöntisiä, ei hotelliketjujen omistajia tai vampyyreja) sekä porojen elintavoista.
 
Päätepysäkillä Ivalossa pohdiskelimme, josko kyyti Rovaniemelle järjestyisi edelleen yhtä vaivattomasti, vaikka varsinaista bussia ei sinne iltaa vasten enää ajanutkaan. Ja kuinka ollakkaan, kun olimme aatoksemme ääneen lausuneet, kulman takaa eteemme pysäköi jättimäinen rekka-auto, jonka tuulilasin yläpuolella luki Rovaniemi. Riuska rekkamies Timo hyppäsi jalkakäytävälle, ja meidän oli vaikea uskoa hyvää onneamme, kun kyyti järjestyi saman tien. Koska meitä oli hieman jäänyt kaivelemaan Venäjän maalla väliin jäänyt kyyti Kamazilla, koimme suurta lohtua ja hykertelimme tyytyväisinä korkealla viihtyisässä rekannupissa. Matka taittui mukavasti haastellen ja vieläpä herrasmies Timo tarjosi meille välipysäkillä sumpit. 
 
Viimeiset kilometrit matkamittariin poljimme yhdentoista aikaan illalla, kun rullailimme rekkavarikolta majapaikkaamme pitkin autioita, jo pimentyneitä Rovaniemen katuja katulamppujen valossa. Aallonkadulla ulko-oven edessä mittarissa seisoi 2125 km. Nämä maagiset numerot skoolasimme seuraavana aamuna saunassa upean, tapahtumarikkaan matkamme loppulukemaksi!