Disclaimer

I will probably be given hell for the pictures I've chosen. But as an act of being repentand I offer a ridiculous picture of myself for you to enjoy. Carry on size, if you will!

*

Anyway, below you will find pictures in no chronological order, showing our daily life in all of its facets. And some short comments too. Hope you enjoy this posting, and I will get back to you once there is time and a working connection. Neither are to be taken for granted on a trip like this. Thank you for now.

From/to

From one place to another. Each day. Moving slowly. Sometimes sleeping out in the rain, sometimes in the towns fancest hotel. (Well kind of...)

Now where did I put my bike..?

Lina is lost.

Non plus ultra

When the place you are supposed to stay for the night is described as the place of death by a local, it really sets the mood.

Kaisa and Lina

Nothing more to be said here. ;-)

Encounters

With no idea where to stay for the night we suddenly and quite unexpectedly bumped into these two ladies with a much more detailed map. Super kind as they were, they patiently went through all steps needed to reach the spot.

Their advice didn't exactly lead us to the lake promised, but this was not of their fault, and we did find some shelter. That's what really matters.

Like life

LAura and Kaisa trying to decipher where we are and where we're going.

Sand

Sometimes it's not even worth trying to ride. Then you just push.

Karelia!

Crossing over to Karelia Oblast. Somehow it seemed that the scenery really changed for the better. At least the roads did. And that means a lot!

Questionable advice

It is not always easy getting directions over here. We've been sent on wrong roads, given advice that really wasn't advice at all, warned about upcoming roads, though there is no way around them. And still, each night, we've reached our destination.

Four brave ladies

As the butler I am allowed to say this:

Few people even dare dream of a journey like the one these four ladies are undertaking. Even fewer are prepared to go through all the hardships it entails.

If you give nothing, you receive nothing.

Alone with my thoughts

Taina enjoying a rare moment of solitude during breakfast in some town, somewhere in Karelia. On a journey like this it can mean so much jsut to be able to sit by oneself for a few minutes.

Typical view

This is what it looks like from the seat of the bike. Day in, day out. So nice.

Relief!

It's over now. There is asphalt here!

Portrait

Picture of Lina crying, after what she described as the most hellsih experience of her entire life – cycling on a terrible dirt road for ten kilometers while being bitten by an array of different insects. (You should see those bite marks!)

Ps. Check out the background: lawn decoration par excellence!

We're done

We're done – off we go!

A new friend

I become allergic by just looking at this picture. Even the smallest of stores seem to have a policy of a mandatory cat.

A stretch

Taina is perplexed: Why do all the wrong places become sore and ache? Taking a short break to strech those tired shoulders by the road. Nice use of the bike as a training device!

Small hut

Another break picture. Our first stop during our first day in Russia. Scortching heat. And my first taste of a drink called Crazy Lemon.

Coffe

It rained in the morning. And during the day. We had no proper breakfast. And ten kilometeters of the most awful dirt road. (I dare you! You can not imagine what passes for roads over here.) Worst of all, no coffe!

But here we're setteled at a small Producti in some non-descript village, and everything seems to be returning to normal again. It is a wonder how great the feeling is when you are offered a cup of warm water during a day like this. No top end cafe in any metropolitan could top this.

Storage

After some negotiations we were allowed to store our bikes and trailers in the hotel basement in Sortavala. Which at least helped me sleep a little bit better, knowing our iron horses (well, technically carbon...) were safe and sound.

We made it - at least this far!

This picture was taken just a few minutes after crossing into Russia. So much feeling – excitement, fear, wonder, anticipation.

Different in so many ways!

No! We're not lost! We just don't know exactly where we are!

Front and back

What can be said about the road, other than that it never ends. It's always there, awaiting you to explore and learn and move forward.

Dirt road

One of hundreds of pictures from the path. A dirt road somewhere during our second day. After many many hours of pedaling. Small moments that stay with you. Like the feeling of dust in your face, or the cooling of the air as the sun slowly sets.

Dahl

A stew of rice, lentils and coconut milk keeps the crew pedaling.

2-in-1

As the designated cook, I do not always find myself in the most ideal kitchen environment. This time I had to share it with a yoga studio.

Routines

Every day has its inescapable routines. Such as packing the tent. Which is usually quite damp. Occasionally this can be done in decent weather.

Onwards

Leaving camp in the morning. This was our first night in Russia, and we slept next to a lake, even though we were warned of an upcoming hurricane by a passer by. Survived without a scratch. (No hurricane ever appeared, as was suspected.)

Ground level

Ok, the girls will kill me for posting this, but I think it's too nice a moment not to share with our readers. The reality of bike travell! Sleep whenever you can, eat as much as possible as often as possible, try to keep a postive frame of mind.

Peace keeping mission

In Käkisalmi we came across yet another tank. There seem to have been quite a few over here... Clearly a place for a group picture!

Päivä 6.

Hiitola-Kurkijoki-Lahdenpohja-Sortavala
Matkan pituus: 84 km
Sää: Sateinen aamu kirkastui vähitellen puolipilviseksi illaksi

Etsintäkuulutus

Jos kuvassa näkyvän talon ja kaivon omistaja lukee tätä blogia, voisiko hän ilmoittautua meille? Taina tahtoisi tehdä koko komeudesta ostotarjouksen.

Tervetuloa eiliseen!

Miksei Suomessakin ihmisillä ole omakotitalon pihassa lehmiä? Välillä Karjalassa tuntee olevansa aikamatkalla kotimaamme menneisyydessä.

Venäläiset herkut

Mikä on parempaa kuin kaalipiirakka? Tietysti kaalipiirakka ja smetana!

No jos nyt pari kuppia...

Lina osoitti neuvottelutaitonsa ylipuhumalla pikkukaupan tympeät työntekijät keittämään meille (pullossa ostamaamme) vettä kahvia ja kaakaota varten. Lämmin juoma oli paikallaan sateisessa säässä, kun kosteus oli jo päässyt hiipimään läpi takista ja ohikulkevat autot roiskuttaneet lätäköistä vettä housunlahkeille.

Päivä 5.

Borodinskoe-Melnikovo-Käkisalmi-Kaarlahti-Hiitola
Matkan pituus: 99 km
Sää: Illalla teltan viereen kurvasi Ladalla mies, joka varoitteli meitä Laatokan toisella puolella riehuvasta hurrikaanista, joka katkoi puita. Heräsimme aamulla tyytyväisinä aurinkoisessa säässä ja totesimme, että hurrikaani ei ollut tavoittanut meitä.

Hilloa ja sympatiaa

Majapaikkamme ei ollut aivan yhtä idyllinen kuin edellisyönä, mutta myöhään illalla oli pakko päästä pyörän päältä makuupussiin ja pystytimme teltat heinikkoon naapurien suosiollisella luvalla. Paikallinen mies tuli ensin moittimaan leiripaikkaamme ja kehumaan vuolaasti noin kilometrin päässä olleen autiotalon pihaa, mutta alkoikin sitten sääliä retkeilijä raukkoja ja hurautti moottoripyörällään tuomaan meille kuumaa ja kylmää vettä sekä ihanaa kotitekoista vadelmahilloa. Ystävällisen teon muisto lämmitti vielä aamullakin, vaikka muuten olisi tehnyt mieli vain vetää makuupussin vetoketjua tiukemmalle.

Tu-tu-tu-tuut!

Joskus auton tööttäys on aggressiivinen protesti pyöräilijää vastaan, joskus taas vilpitön varoitus vaaratilanteessa. Mutta parhaimmillaan se on hikisille pyöräilijöille suunnattu kannustus, jota säestää iloinen vilkutus autonikkunasta. Käkisalmen seudun pölyävillä hiekkateillä ponnistellessamme saimme vähän väliä nauttia autoilijoiden huomiosta, innostuipa yksi kaksikko kuvaamaankin meidät ja toinen autokunta tarjoamaan kyytiä Tainalle ja Lauralle.

Pyykkinaru puistossa

Kosteat pöksyt ja tunkkaiset paidat ripustettiin Käkisalmessa roikkumaan aurinkoon siestamme ajaksi. Parissa tunnissa ne kuivuivat raikkaiksi, pyöräilijät saivat köllötellä varjossa puun alla ja matka pääsi taas jatkumaan.

Matka jatkuu

Idyllisestä leiripaikastamme puuttui joidenkin muiden modernien mukavuuksien ohella internet-yhteys (tai edes matkapuhelinverkko), joten blogin päivitys saatiin tehtyä vasta Käkisalmen aurinkoisessa linnoituspuistossa. Voi olla, että tänäkin iltana painamme päämme tyynyyn pusikossa ja joudutte odottamaan raporttiamme huomiseen, mutta täten vakuutamme olevamme kuitenkin edelleen matkalla ja hyvissä ruumiin sekä sielun voimissa!

Päivä 4.

Imatra-Svetogorsk-Kamennogorsk-Borodinskoe
Matkan pituus: 106,8 km
Sää: Aurinkoista, ukkonen jyrisi etäällä, muttei saavuttanut meitä

Notes from the butler

Upon choosing photos for the blog I encountered much opposition from all the ladies. For one reason or another each picture was disqualified on grounds that it made the subject look ridiculous, fat or otherwise unbecoming. This was a problem, as the blog was also to be used as a means for attracting gentlemen.

As I learned this, I tried to alter my strategy, complementing one of the pictures, stating that at least I as a man would very much enjoy these pictures.

But the response was both quick as well as painful. - You're not a real man! the ladies proclaimed in unison.

Polskis!

Karjala-opaskirjan mukaan luonnossa telttailu on Venäjällä sallittua samaan tapaan kuin Suomessakin. Kun illalla tien viereen avautui järvimaisema, ja tien toiselta puolelta löytyi vielä pieni nuotiopaikka ja tasainen maapalanen, leirin paikka oli sillä selvä.

Pölyä ja paarmoja

Kuten valitettavan usein käy, kuva ei onnistu täysin vangitsemaan tilanteen dramaattisuutta. Annetaan siis matkalaisten kertoa, miltä tämän 15 kilometrin metsäisen hiekkapätkän ajaminen tuntui:

"Se oli kuin motocrossia! Ajoin ihan täysiä ja kärry pomppi perässä ja pelkäsin koko ajan, että rengas puhkeaa ja joudun pysähtymään ja paarmat syövät minut elävältä."

"Kun poljin siellä metsässä ja rekat pöllyttivät hiekkaa ja aurinko paahtoi ja paarmat surisivat ympärilläni ja Bobin rengas luisui pehmeässä hiekassa, niin ajattelin, että juuri tällaisia kokemuksia saadakseni lähdin tälle matkalle."

"Ajattelin, että jos nyt kaadun ja lyön pääni ja kuolen, niin ainakin tämä koettelemus on ohi."

"Tämä oli kyllä koko pyöräilijänurani kauhein kokemus."

"Jyrkissä ja muhkuraisissa mäissä oli pakko jarruttaa rystyset valkoisina ja juuri samalla hetkellä paarma aina iski pyllyyni, enkä saanut millään huidottua sitä pois."

"Musta vuotaa verta!"

Paikkaa paikan päällä

Yksi suurimmista jännitysmomenteista on ollut venäläisten teiden kunto. Miten herkät maantiepyörät selviytyvät epätasaisella alustalla ja hiekalla? Rajan ylitettyämme olemme ehtineet jo yhden päivän aikana kokea päällysteitä laidasta laitaan: kuoppaisesta ja pöllyävästä hiekkatiestä upouuteen mustana hohtavaan asvalttiin. Ainakin täällä Laatokan itäpuolella (asvaltti)tiet tuntuvat olevan aivan pyöräilykelpoisia, vaikka vauhtia onkin vähennettävä, niin että kuopat ehtii kiertää ajoissa. Odotamme uteliaisuudella, mihin suuntaan tiet muuttuvat pohjoisen lähestyessä.

"Kymmenen kaalipiirakkaa, kiitos!"

"Vai onkohan se sittenkään tarpeeksi?"
"Niin, otettaisko kuitenkin viisitoista?"
"No jos otetaan ne nyt ja sitten illalla lisää."
"Joo, kai me sitten pärjätään. Ehkä Lekakin tekee jotain pöperöä."

Melkein Viipurissa

Suunnistaminen ei aina ole helppoa kartankaan kanssa. Ei ainakaan, jos saa ohjeeksi "ajella vain suoraan eteenpäin", vaikka itse asiassa pitäisi kääntyä, eikä ratkaisevassa risteyksessä ole tiekylttiä. Opimme tänään käytännön kautta, että kohteliaat venäläiset eivät halua loukata turistia kertomalla hänelle, että hän on menossa väärään suuntaan. Siispä teimme pienen mutkan etelään ja päädyimme melkein Viipuriin, jossa Kaisa olikin toivonut saavansa käydä. Käännyimme kuitenkin Käkisalmen tielle heti sellaisen paikallistettuamme ja Viipurin reissu jäi vielä tällä kertaa tekemättä.

This is it!

After three days of cycling in Finland we'll be crossing over the Russian border this morning. Or afternoon. Depending on how long it'll take to get through the border control. But we feel safe with Bob trailer salesman and bike mechanic extraordinaire Kari Kareinen as our guide. After cycling to Lappeenranta to bring us an extra trailer yesterday he's promised to take us to the border today and share his tips about smooth travels in Russia. Once again the road has brought us a new friend!

Tuntemattomia ystäviä

Kolmas päivä tien päällä oli kilometrimääräisesti lyhyin. Matkaa kertyi noin 50 kilometriä, joka kulki kauniiden pikkuteiden halki Imatran pohijoispuolella sijaitsevan Kareisen Pyöräkorjaamon pihaan. Reittiä emme toki olisi itse osanneet valitakaan, sen verran monen mutkan kautta perille tultiin. Kontrasti kuutostien suoraan ei olisi voinnut olla isompi. Liikennettä oli harvakseltaan, ja välillä poikettiin muutaman kilometrin soratieosuuksilla, välillä taas uutuuden karheilla ja leveillä pyöräteillä. Imatran vanha siltakin ylitettiin menestykkäästi. Kärsivällisenä miehenä Kari opasti meitä kaikkien näiden halki, vaikka vauhti ei välttämättä ollut ihan se, mihin hän itse oli tottunut.

Kaiken kaikkiaan nämä muutamat päivät ovat opettaneet ryhmäläisä jossain määrin siihen, mitä Venäjältä voi odottaa: Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Välillä mennään lujaa, ja kilometrit viuhuvat mittarissa, välillä tuskaillaan ylös mäkiä pyöriä työnnellen.

Päivän pyöräilyosuus päättyi jo kolmen maissa, kun siis kurvasimme Karin kotitalolle ynnä pyöräkorjaamolle. Siellä odotti vieraanvarainen täyshoito niin matkalaisia kuin pyöriäkin. Kari otti pyörämme pajalleen yksi kerrallaan kuskin kera, kysyi ongelmista, ja teki viime hetken silauksia ja säätöjä jokaisen ajokkiin. Ammattitaidolla ja suurella kärsivällisyydellä hän teki töitänsä, antaen siinä sivussa hyviä ohjeita Venäjällä pyöräilyä varten.

Ryhmän kahvinjuojiakin hellittiin, kun emäntä tarjoili sumpit, lämmitteli puusaunat ja ajelutti meidät vielä viime hetken kauppareissuille ja tarvikehankinnoille. Teltat saivat rauhassa kuivua meidän yöpyessämme olohuoneen lattialle kasatuilla patjoilla. Hikiset pyörävaatteetkin saatiin pyykättyä, joten ulkomaanmatkamme alkaa puhtailla vaatteilla. (Ellei rajalle kuluvien neljäntoista kilometrin aikana taas ehditä sotkeentua.)

Karin perheen vieraanvaraisuus suorastaan sykähdytti kiireisen ja kyynisen pääkaupunkiseutulaisten sydämiä. Kertakaan emme tunteneet olevamme vieraina nurkissa tai vaivaksi. Meidät oli aidosti otettu vastaan, ja saimme omassa rauhassa puuhastella valmistelujemme kanssa, samalla kun isäntäväki kyllä iloisesti otti meidät mukaan keskusteluihinsa.

Tämä yöpyminen valoi taas kerran uskoa pyörämatkailuun. Kuinka ystävällisiä ja aidon kiinnostuneita ihmiset ovatkaan meidänkin pienestä matkastamme, ja miten iloisesti he tarjoavat apuaan! Emme ole koskaan muilla matkoillamme keskustelleet näin paljon tuiki tuntemattomien kanssa, jotka haluavat kuulla ryhmästämme ja sen koettelemuksista. On muutama blogin lukijakin jo ilmoittautunut meille kasvotusten kiittelemään kirjoituksista.

Keskiviikkoaamuna Kari lupautui vielä saattaamaan meidät raja-asemalle, ja olisi lähtenyt ylikin, mikäli viisumi ei olisi juuri muutamaa päivää sitten vanhentunut. Varmoja voimme kuitenkin olla siitä, että rajamuodollisuuksien jouhevuuteen hänen ohjeensa auttava. Tukenamme on toki kieltä puhuva Lina, joka hoitanee asiat kuntoon tuossa tuokiossa. "Hän ei ole mikään suomalainen, hän on meikäläisä" totesi eräskin mummo aikaisemmalla matkalla ystävälleen Linasta Petroskoin keskustassa.

Emme voi väittää, ettei tämä päivä jännittäisi. Tietyllä tavalla matka tähän pisteeseen on ollut ikään kuin siirtymistä lähtöruutuun. Nyt teemme loikan tuntemattomaan. Toivottakaa meille jatkossakin onnea. Sitä tarvitsemme!

Päivä 3.

Lappeenranta-Joutseno-Imatra
Matkan pituus: 50,4 km
Sää: Aurinkoista, sade alkoi pari minuuttia sen jälkeen, kun olimme kantaneet laukut sisälle

Great thinkers of our time

During our first day Lina cycled next to me, and burst in to a spontaneous monologue. This was strange for two reasons. Number one, she spoke voluntarily. Not something we have come to expect. Number two, the subject matter she raised did not concern her varying ailments.

What she said was something that immediately struck a cord with me. She had been thinking about cycling, and declared that this was now real cycling. Which in her language roughly translates to that she was having fun.

The reason for this feeling, was that now we weren't doing just a lap, but actually going somewhere. Like on an adventure. We had left port, and would not be back for a month. And wouldn't return the same road. All of our training had led us to this point. But now it felt like it had been like learning how to swim on dry land. This was the real deal.

I took her words both literally, as well as metaphorically. And thus Lina was crowned our team's philosopher in my eyes. The Danube of thought.