Tuntemattomia ystäviä

Kolmas päivä tien päällä oli kilometrimääräisesti lyhyin. Matkaa kertyi noin 50 kilometriä, joka kulki kauniiden pikkuteiden halki Imatran pohijoispuolella sijaitsevan Kareisen Pyöräkorjaamon pihaan. Reittiä emme toki olisi itse osanneet valitakaan, sen verran monen mutkan kautta perille tultiin. Kontrasti kuutostien suoraan ei olisi voinnut olla isompi. Liikennettä oli harvakseltaan, ja välillä poikettiin muutaman kilometrin soratieosuuksilla, välillä taas uutuuden karheilla ja leveillä pyöräteillä. Imatran vanha siltakin ylitettiin menestykkäästi. Kärsivällisenä miehenä Kari opasti meitä kaikkien näiden halki, vaikka vauhti ei välttämättä ollut ihan se, mihin hän itse oli tottunut.

Kaiken kaikkiaan nämä muutamat päivät ovat opettaneet ryhmäläisä jossain määrin siihen, mitä Venäjältä voi odottaa: Kaikkea maan ja taivaan väliltä. Välillä mennään lujaa, ja kilometrit viuhuvat mittarissa, välillä tuskaillaan ylös mäkiä pyöriä työnnellen.

Päivän pyöräilyosuus päättyi jo kolmen maissa, kun siis kurvasimme Karin kotitalolle ynnä pyöräkorjaamolle. Siellä odotti vieraanvarainen täyshoito niin matkalaisia kuin pyöriäkin. Kari otti pyörämme pajalleen yksi kerrallaan kuskin kera, kysyi ongelmista, ja teki viime hetken silauksia ja säätöjä jokaisen ajokkiin. Ammattitaidolla ja suurella kärsivällisyydellä hän teki töitänsä, antaen siinä sivussa hyviä ohjeita Venäjällä pyöräilyä varten.

Ryhmän kahvinjuojiakin hellittiin, kun emäntä tarjoili sumpit, lämmitteli puusaunat ja ajelutti meidät vielä viime hetken kauppareissuille ja tarvikehankinnoille. Teltat saivat rauhassa kuivua meidän yöpyessämme olohuoneen lattialle kasatuilla patjoilla. Hikiset pyörävaatteetkin saatiin pyykättyä, joten ulkomaanmatkamme alkaa puhtailla vaatteilla. (Ellei rajalle kuluvien neljäntoista kilometrin aikana taas ehditä sotkeentua.)

Karin perheen vieraanvaraisuus suorastaan sykähdytti kiireisen ja kyynisen pääkaupunkiseutulaisten sydämiä. Kertakaan emme tunteneet olevamme vieraina nurkissa tai vaivaksi. Meidät oli aidosti otettu vastaan, ja saimme omassa rauhassa puuhastella valmistelujemme kanssa, samalla kun isäntäväki kyllä iloisesti otti meidät mukaan keskusteluihinsa.

Tämä yöpyminen valoi taas kerran uskoa pyörämatkailuun. Kuinka ystävällisiä ja aidon kiinnostuneita ihmiset ovatkaan meidänkin pienestä matkastamme, ja miten iloisesti he tarjoavat apuaan! Emme ole koskaan muilla matkoillamme keskustelleet näin paljon tuiki tuntemattomien kanssa, jotka haluavat kuulla ryhmästämme ja sen koettelemuksista. On muutama blogin lukijakin jo ilmoittautunut meille kasvotusten kiittelemään kirjoituksista.

Keskiviikkoaamuna Kari lupautui vielä saattaamaan meidät raja-asemalle, ja olisi lähtenyt ylikin, mikäli viisumi ei olisi juuri muutamaa päivää sitten vanhentunut. Varmoja voimme kuitenkin olla siitä, että rajamuodollisuuksien jouhevuuteen hänen ohjeensa auttava. Tukenamme on toki kieltä puhuva Lina, joka hoitanee asiat kuntoon tuossa tuokiossa. "Hän ei ole mikään suomalainen, hän on meikäläisä" totesi eräskin mummo aikaisemmalla matkalla ystävälleen Linasta Petroskoin keskustassa.

Emme voi väittää, ettei tämä päivä jännittäisi. Tietyllä tavalla matka tähän pisteeseen on ollut ikään kuin siirtymistä lähtöruutuun. Nyt teemme loikan tuntemattomaan. Toivottakaa meille jatkossakin onnea. Sitä tarvitsemme!